Olen 33-vuotias, freelancer-taiteilija ja aktivisti. Olen myös someriippuvainen. Ilmastoahdistus ja halu osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun saivat minut liittymään Twitteriin ja lähtemään vapaaehtoisena mukaan vaalikampanjoihin. Twitter tuntui hyvältä kanavalta purkaa yhteiskunnallista ahdistustani, mutta Twitter-kampanjointi lähti lapasesta, kun twiittasin ja ’ragesin’ päivässä jopa 12 tuntia. Huomasin, että Twitterin käyttö oli muuttunut kuluttavaksi ja aiheutti tunteen loppuun palamisesta.
Tulin helposti hyvin ärtyneeksi. Pääni tuntui sumealta ja ajoittain tuntui kuin olisin sekoamassa – kävin selkeästi ylikierroksilla. En ollut aiemmin ajatellut olevani someriippuvainen – sometukseni oli aktivismia! Mutta aktivismin kautta somesta kasvoi minulle myös riippuvuus ja tekemästäni hyvästä olikin itselleni haittaa.
Tekemästäni hyvästä olikin itselleni haittaa.
Hetkittäin vähennän sometusta muiden aikaavievien projektien takia, mutta edelleen minulla on lähes pakonomainen tarve käydä säännöllisesti uutissivustojen lisäksi Facebookissa ja Twitterissä. En halua jäädä paitsi uusimmista uutisista tai twiiteistä. Olen jatkuvan informaatiotulvan vanki.
Etäinen poissaolija
Kun vietän paljon aikaa somessa, etenkin Twitterissä, huomaan stressaantuvani ja minusta tulee herkästi myös poissaoleva muille. Saatan esittää kuuntelevaa, vaikka olen todellisuudessa keskittynyt puhelimeeni. En kuitenkaan koe, että somettamiseni olisi tuhonnut ihmissuhteita. Olen edelleen sosiaalinen tyyppi, joka yhä nauttii niin leikkimielisistä kuin syvällisistä ja yhteiskunnallisista keskusteluistakin.
Huomaan, että joidenkin kavereiden seurassa on haastavaa olla katselematta puhelinta. Jos joku huomauttaa minulle puhelimen käytöstä, niin se ärsyttää. Samalla saatan kuitenkin itsekin havahtua siihen, että eiköhän tämä kahdeksan tunnin sometus jo riittäisi.
Kun somen käyttö häiritsee luovuutta
Freelancer-työn etu ja haaste on mahdollisuus päättää omasta ajankäytöstäni. Huomaan, että oma luovuuteni, taiteellinen työni ja keskittymiseni kärsii, kun kohdistan energiani someen. On hankala työstää itsenäisesti omia projekteja, koska keskittyminen esimerkiksi kirjoittamiseen on somen vuoksi haastavaa. Toisinaan pystyn uppoutumaan syvälle kirjoittamiseen, mutta usein ajaudun kirjoittamisen ohessa herkästi vilkuilemaan uusia postauksia ja uutisia, menettäen monesti keskittymiseni.
Yhtä lailla koen haastavaksi kaunokirjallisuuden lukemisen. Alkulevottomuuden yli pääseminen on usein todella vaikeaa, kun mielen valtaa herkästi FOMO (Fear of missing out). Tämän vuoksi koen, että minun on helpompi lukea tietokirjoja. Tosin niitä lukiessa tulee monesti tarve twiitata ajatuksia eteenpäin, jolloin lukemisesta tulee usein pätkälukemista.
Opiskellessani pari vuotta ulkomailla erittäin intensiivisessä taidekoulussa, minulla ei ollut aikaa somettamiseen. Viikonloppuisin käytin lähinnä satunnaisesti Instagramia, Tinderiä ja Grindriä, eli gaymarkkinoille suunnattua deittisovellusta.
Koulussa puhuttiin paljon someriippuvuudesta ja puhelimen haittavaikutuksista taiteilijalle: naama kännykässä käveleminen ulkona estää ulkomaailman havainnoimisen ja sitä kautta uuden luomisen. Koulussa kannustettiin erityisesti ihmisten ja ympäristön havainnointiin.
Some on tietyllä tavalla häirikkö. Se häiritsee keskittymistä ja luovuutta. Some tarjoaa jatkuvasti uusia ärsykkeitä ja taiteellisia ideoita, mutta ideat eivät pääse muhimaan ja kypsymään, kun aivot ovat jatkuvasti ylikuormittuneet selaamisesta ja loputtomasta informaatiotulvasta.
Kuka on online? Ensiaskeleet somen imuun
2010-luvun alkupuolella ulkomailla asuessani minulla oli vastaavanlainen someriippuvuus kuin tällä hetkellä. Silloin kyseessä ei ollut aktivismi tai yhteiskunnallinen vaikuttaminen, vaan Grindr-deitti- ja chatsovellus, sekä deittisovellusten jälkeen Instagram seuraajien tavoittelu.
Hankkiessani ensimmäisen iPhonen latasin heti Grindrin. Minua kiehtoi mahdollisuus siitä, että voisin nähdä, kuka lähistölläni on online – missä päin maailmaa ikinä olinkaan. Skrollasin Grindria jatkuvasti ja lähettelin viestejä ja kuvia. Hyvänolon fiilis valtasi minut saadessani kivan kommentin joltain muulta käyttäjältä.
Kaverini kiinnitti huomiota siihen, kuinka olin jatkuvasti käyttämässä sovellusta ja kuinka kehoni oli sitä selatessani kiihtyneessä tilassa, saatoin jopa täristä.
Tapasin monia tyyppejä Grindrin kautta. Olin silloin elämässäni jokseenkin hukassa ja ahdistunut, joten omat murheet oli helppo unohtaa ja hukuttaa Grindrin selaamiseen. Tulin pikkuhiljaa riippuvaiseksi Grindrista. Kaverini kiinnitti huomiota siihen, kuinka olin jatkuvasti käyttämässä sovellusta ja kuinka kehoni oli sitä selatessani kiihtyneessä tilassa ja saatoin jopa täristä. Tämä huomio sai minut havahtumaan addiktiooni.
Jos olin matkalla saatoin käyttää yhteensä tuntikausia päivästä Grindrissa ja Tinderissä. Yritin matkakohteessani käydä läpi koko kaupungin kundit. Peukaloni rasittui jatkuvasta selaamisesta, kehoni oli kiihkotilassa ja harmitus pyyhkäisi yli aina kun vahingossa ja kiireessä swaippasin jonkun ”kuuman” kundin ohi. Kamala hätä iski myös aina, kun puhelimesta oli akku loppumassa ja metsästin paniikissa lähintä kahvilaa, jossa pääsisin lataamaan kännykkää – selaten samalla molempia appejä, jotten missaisi viestejä kundeilta.
Grindrin kautta haen seikkailua ja jännitystä. Joskus Grindr-keskustelun seurauksena saatan olla kiihottunut ja joskus se on vain pelkkää ajanvietettä. Yhdessä vaiheessa sinkoilin jatkuvasti sinne tänne tapaamaan sieltä löytämiäni tyyppejä. Nykyään en lähtisi enää näkemään tuosta noin vain, vaan haluan tutustua toiseen hieman ennen näkemistämme.
Kun tapailin yhtä kundia, oli pidempi ajanjakso, kun en käyttänyt Grinderiä. Kun meillä tuli vaikeuksia, niin latasin Grindrin uudelleen. Nykyään Grindr on minulle enemmänkin ajanviete ja vastapaino Twitterille ja some-aktivismille. Huomaan kyllä, että Grindrkin vie helposti keskittymiskyvyn ja usein uteliaisuudesta päädyn vilkaisemaan ketä lähistöltä löytyy. Nyt en ole pitkään tavannut ketään.
Olen käyttänyt myös Tinderiä, mutta keskustelut kuolevat usein, jos toista ei näe heti. Olen hyvä keskustelemaan politiikasta, yhteiskunnallisista asioista ja taiteesta, mutta mielestäni Tinder ei ole paras paikka syvällisiin keskusteluihin. Minusta tuntuukin usein, että monet keräävät siellä vain matchejä ja ehkä itsekin keräilen välillä.
Instagramin kuvavyöry ja seuraajien metsästys
Aluksi julkaisin Instagramissa vain epäsäännöllisesti kuvia, en käyttänyt hästägejä, enkä miettinyt tykkäyksien tai seuraajien määriä. Pikkuhiljaa opettelin, miten hästägit toimivat, ja aloin jahtaamaan tykkäyksiä kuvilleni ja yritin kerryttää seuraajien määrää. Jokainen tykkäys tuotti minulle mielihyvää, dopamiinia aivoilleni. Jos taas menetin seuraajia, huolestuin ja stressaannuin.
Jossain vaiheessa innostuin etsimään hästägien avulla hyvännäköisten kundien profiileja. Kävin tykkäämässä ja kommentoimassa heidän kuviaan ja välillä lähettin sydämiä yksityisviestien kautta. Toisinaan sydämet johtivat keskusteluun. Tällä tavoin instaa selaillessa saattoi vierähtää helposti pari tuntia.
Nykyään julkaisen harvoin uusia kuvia, mutta päivitän instastooriani ahkerasti. Instastoorini toimii jatkeena Twitter-aktivismilleni ja sen käyttö on muuttunut viimeisen vuoden aikana enemmän poliittiseksi ja yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi. Jaan nykyään lähinnä kuvakaappauksia uutisista tai mielenkiintoisista twiiteistä.
Irtautuminen sometauolle
Ajattelin antavani itselleni yhden vapaapäivän somettamisesta viikossa, mutta huomasin silti somettavani seitsemän päivää viikossa aamusta iltaan ja yöhön. Twitterin lisäksi postasin Facebookiin ahkerasti artikkeleita, jaoin kuvakaappauksia twiiteistä ja tein instastooreja.
Vaikka päättäisin etukäteen pitäväni vapaapäivän somesta, se on edelleen todella vaikeaa. Pyrin silti pitämään vähintään yhden somettoman päivän viikossa, sillä huomaan, että mikäli sometan vasta illalla, niin saan päivän aikana paljon enemmän aikaiseksi ja mulla on silloin paljon luovempi olo.
Vähintään yhtä vaikeaa on rajoittaa puhelimen käyttöä ennen nukkumaanmenoa. Usein vilkuilen Twitteriä juuri ennen sänkyyn menemistä. Välillä myöhään illalla joku lukemani twiitti tai uutinen on herättänyt niin voimakkaan negatiivisen tunnereaktion, että sen jälkeen on ollut vaikea saada unta. Olen aina kokenut saavani huonosti unta, mutta liiallinen somettaminen on entisestään vaikeuttanut nukahtamista. Nykyään en enää käytä puhelinta sängyssä, vaan laitan sen lentokonetilaan.
Joulukuussa päätin pitää reilun viikon sometauon. Näkemiin Facebook, Instagram ja Twitter. Irtautuminen kyseisistä kanavista oli aluksi haastavaa, sillä ahdistuin paitsi jäämisen kokemuksesta. Tauko teki kuitenkin hyvää ja huomasin olevani rentoutuneempi sen jäljiltä. Toisaalta olin Facebookin, Instagramin ja Twitterin sijasta käyttänyt viikon aikana enemmän muita appeja: Tinderiä ja Grindriä. Tauottamani ohjelmat eivät olleetkaan itse ongelma, vaan älypuhelin, joka koukuttaa minua ja jonka käyttö vie valtavasti energiaa. Olisi pitänyt haastaa itseni viikkoon ilman älypuhelinta.
Vapaalla ollessani pyrin mykistämään notifikaatiot puhelimestani, mutta käyn silti usean kerran tunnissa katsomassa, olenko saanut twitteriin kommentteja, ja silloin saatan juuttua Twitter-keskusteluihin ja väittelyihin. Väittelyt ovat todella uuvuttavia ja niistä on vaikea irtaantua, koska haluan päästä sanomaan viimeisen sanan.
Facebookin Messengerin poistin loppuvuodesta ja chattailen nyt huomattavasti vähemmän Facebookissa, koska käytän tietokonetta harvemmin, jossa keskusteleminen on sujuvampaa kuin kännykän selaimen kautta. Myöskään Whatsappissa en jaksa chattailla.
Keinoja somenkäytön tasapainottamiseen
Vaikka nostan esiin liiallisen somettamisen huonoja puolia, niin mielestäni somessa on yhä paljon hyvääkin. Esimerkiksi Twitter voi olla hyvä kanava purkaa omaa yhteiskunnallista ahdistustaan antamalla mahdollisuuden vaikuttaa ja osallistua julkiseen keskusteluun.
Someaktivismi, kuten muutkin aktivismin muodot, voivat tuoda merkityksellisyyden ja voimaantumisen tunteen. Erityisen palkitsevaa minulle on, kun kuulen tutuilta, että toimintani on saanut jonkun äänestämään tai herättänyt uteliaisuuden yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Siinä missä ystävät ovat kommentoineet liiallista somenkäyttöäni, niin olen saanut myös paljon kiitosta kavereilta sekä tuntemattomilta yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisesta.
Jokaisen olisi tärkeää pystyä luomaan rajat itselle oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vuoksi. Ajattelen, että someriippuvuuden tiedostaminen on hyvä ensimmäinen askel.
Omalla kohdallani olen havainnut, että jotkut urheilulajit, kuten sulkapallo ja pingis, auttavat minua keskittymään ja irtautumaan somesta. Liikunnan jälkeen mieli on vapaampi ja minulla on aivan erilainen olotila, kuin jos olisin käyttänyt saman ajan yhtäjaksoisesti somettamiseen. Kuntosalikäyntini taas venähtävät helposti tunnista kahteen, jos jumitun someen punttisalisarjojen välissä levätessä.
Välillä on todella vaikeaa jättää kännykkää kotiin, jos lähtee kävelylle, mutta olen huomannut, että metsän ja meren äärelle hakeutuminen rentouttaa yhtä lailla kuin liikunta. Meren tai metsän äärellä minun on helpompi olla somettamatta. Mieli ja keho lepäävät metsässä ja meren äärellä.
PETE