Olen nyt 18 vuotias ja tämä on tarina siitä miten someriippuvuuteni alkoi 4 vuotta sitten.
Olin 8-luokalla. Aloitin somen käytön kunnolla 14-vuotiaana, ja silloin someriippuvuuteni alkoi. Olin koulukiusattu ja masentunut joten koin turvaa somessa olemisesta, mutta se oli kaikkea muuta kuin turvallista. Koin sen niin turvalliseksi etten tajunnut sitä vaaraa mihin astuin. Olin somessa päivittäin ja uppouduin sinne moneksi tunniksi turruttamaan ahdistusta ja paniikkia.
Some oli se paikka minne kirjoitin syvimmät tunteeni. Jaoin ne sadoille ihmisille joita en tuntenut.
Some oli se paikka minne kirjoitin syvimmät tunteeni. Jaoin ne sadoille ihmisille joita en tuntenut. En käynyt koulussa ja numeroni tippuivat. En myöskään nähnyt kavereitani vaan hengailin tuntemattomien ihmisten kanssa joihin tutustuin somessa. Se oli minun mielestäni turvallista. Tunsin oloni hyväksi. Ihan kuin olisin vuorattu pehmeään punaiseen silkkiin, joka vain kietoutui ympärilleni.
Tapasin instagramissa miehen johon ihastuin. En ollut enää yksin vaan minulla oli vihdoin joku jolle jakaa kaikki tuska ja asiat joita koin silloin. Tai ainakin luulin nii.Olin niin tulisesti ihastunut häneen, että en tajunnut tai huomannut, että hän halusi käyttää minua hyväksi rahani takia. En myöskään huomannut vaaratilanteita joihin jouduin hänen takiaan ennen kuin läheiseni kertoivat minulle asiasta. Läheisteni sanat satuttivat. Tuntui kuin puukko olisi isketty rintaan ja viilletty sillä keho auki.
Annoin hänelle koko elämäni ja rahani.
Kun olin menettänyt rahani ja antanut kaikkeni miehelle. Hän katosi elämästäni kuin tuhka tuuleen. Olin yksin jälleen kerran someni kanssa ja siinä hetkessä tajusin ensimmäisen kerran, että tämä ei voi jatkua näin. Tunsin oloni toivottomaksi. Ihan kuin olisin ollut rikkaruoho hänen elämässään, jonka hän halusi kitkeä pois.
Tämän kaiken jälkeen en käynyt koulua kunnolla, mutta pääsin 8- ja 9-luokan nipinnapin läpi. Olin pohjalla ja yksin. Some oli vienyt kaiken aikani. En edes puhunut läheisilleni. En edes omalle rakkaalle äidilleni, vaikka hän oli elämäni valo ja kallio. Minkä tähden? Vain koska some oli äitiäni tärkeämpi? Ei tämä ei käy. Totesin itselleni tämän on loputtava.
Sitten alkoi amis. Someriippuvuuteni oli helpottunut noin kuukauden. Olin käynyt koulua ja saanut hyviä numeroita, mutta sitten kaikki jälleen romahti. Someriippuvuuteni otti vallan jälleen ja koulu jäi toiseksi uudelleen.
Se tuntui siltä kuin olisin ottanut käteeni maailman piikikkäimmän ruusun ja jokaisella piikillä saanut haavan käteeni. Heräsin joka aamu pakonomaisessa tunteessa päivittää instagramia, snapchatia ja facebookia. Se haava oli niin pakonomainen. Olin kuin orja puhelimelleni. Tuntui etten tehnyt mitään muuta kuin ruokkinut ruusun aiheuttamaa haavaa joka ikinen päivä. Kunnes se johti siihen, että jäin 2 viikon sairaslomalle koulusta. Some oli ottanut niin pahasti vallan etten pystynyt tekemään enää yhtään mitään. Makasin sängyssä, nukuin ja olin somessa. En edes syönyt kunnolla, joka johti syömishäiriöön ja masennukseen. Silloin totesin uudestaan tämä ei voi jatkua näin. Tämän on loputtava.
Tämä pakonomainen tunne jatkuvasti päivittää somea tuntemattomille ihmisille, oli niin ahdistava etten muista kunnolla mitä elämässäni tapahtui. En edes sitä mitä teinivuosina tapahtui.
Vuonna 2021 menin kesällä ensimmäiseen miittiin jossa riippuvuudesta puhuttiin.
Se oli silmiä avaava, koska tiesin etten ole yksin asian kanssa ja koin, että minun kaltaisia ihmisiä löytyy. Tunsin iloa, mutta häpeää. Häpesin riippuvuuttani niin paljon etten tiennyt mitä ajatella miitin aikana.
Sain miitistä toivoa ja tukea someriippuvuudesta selviämiseen.
Mietit varmaan miten mulla menee nyt?
Olen valmistumassa unelma ammattiini ja olen onnellinen. Pian pääsen opiskelemaan baarimestariksi sekä oppimaan ja kokemaan uusia asioita. En malta odottaa.
Sain myös paljon ystäviä. Ystäväni ja perheeni ovat nyt elämäni isoin valo ja voima. Some on jäänyt toisaalle.
Sen takia halusin kertoa sinulle tarinani, jotta et koe olevasi yksin.
DEMI